Kategoria-arkisto: Urheilublogit

Kommentti: Jääkiekon äijäkulttuurissa tapahtumassa muutoksia, mutta penkillä tappelijoita kannustetaan

Jääkiekko, KooKoo, Tappara, Liiga, Moderni media

[FSM_featured_image size=large]

Jääkiekko. Viime viikkojen aikana sekä kotimaista että ulkomaista huippujääkiekkoa ovat puhuttaneet paljon tapahtumat kaukalon laidalla ja sen sisäpuolella. Useampi vanhan liiton NHL-valmentaja on saanut potkut dinosaurusaikaisten asenteidensa takia. Ilmapiirin muutosta on tapahtumassa, mutta muutos tulee olemaan hidasta. Lue lisää

Analyysi: Mercedeksen ylivoima on nujerrettu

F1, Ferrari

F1-kauden alussa näytti siltä, että tällä kaudella kilpailuista tulee todella yksitoikkoisia. Mercedes nappasi voittoja alkuun liukuhihnalta, eikä muut autot päässeet edes vahingossa iskuetäisyydelle ilman haavereita tai kolareita kilpailun aikana. Mercedes oli valovuoden kaikkia edellä, ja näytti siltä, että tämän kauden mestaruudet ja valmistajien mestaruus ratkaistaan jo reilusti ennen kauden loppua. Lue lisää

Life Of Sane – Kiipeily on rankka laji

L.O.S. Meikäläinen on päässyt viimeisen reilun kuukauden aikana kokeilemaan useampia erilaisia urheilulajeja, ja yksi niistä otti viimein kenties itsestäni voiton. Tämä laji oli seinäkiipeily.

Viime viikon keskiviikkona (?) tuli lähdettyä käymään Tampereen Kaupissa olevalla Trampolin parkilla, jossa on useita erikoisten lajien harrastusmahdollisuuksia. Temppuradan sijaan valinta kohdistui tällä kertaa porukan toivomusten mukaan seinäkiipeilyyn.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Paikalla ei ollut juurikaan väkeä, ja kiipeilyn vastaanotossa ollut ystävällinen henkilö toivotti meidät tervetulleeksi ja antoi kiivetä juuri niin monta tuntia kuin haluaisimme. Ensimmäinen ajatus oli luonnollisesti, että nyt kiivetään sitten useampi tunti putkeen ja vedetään kaikki radat läpi, onhan minulla salin kautta ja muutenkin hyvät puristusvoimat ja vähän lihastakin.

IMG_20190814_164121

Yrityksestä saa ainakin säälipisteitä.

Ja kissanpaskat. Ensimmäisenä tuli yritettyä helpohkoa rataa, jonka pääsinkin aikalailla ylös asti kiipeämään. Tämän jälkeen olikin jo aika lahjakkaasti kaikki mehut imetty miehestä, ja loppujen seinien kiipeäminen loppui viimeistään puoleen väliin. Ei riittänyt kunto, mutta vaikka laji olikin hurja ja osin ”pelottava”, otan varmasti uusintaottelun seinien kanssa jossain kohtaa.

Suosittelen kuitenkin vahvasti muitakin kokeilemaan, sillä laji itsessään kuormittaa melko kokonaisvaltaisesti kehoa, ja jo tunnin kiipeily käy hyvin treenistä.

Fun fact:

Speed Climbing, eli vapaasti käännettynä kait pikaseinäkiipeily, tapahtuu 15m korkealla keinotekoisella seinällä, joka on kallistettu 5 asteen kulmaan. Maailmanennätykset ovat reippaasti alle 8 sekuntia.

Saat -20% alennuksen ensimmäisestä ostoksesta.

Nationalismi Suomessa ennen ja nyt, osa 3 – Kansallistunteen rakentaminen urheilun avulla

Yleisurheilu, Suomi, Nuorten mm-kisat, ModerniMedia, Tampere, Ratina

Nationalismiin kuuluu vahvasti käsitykset omista kansoista, rajoista ja ainakin jossain määrin ajatus oman valtion paremmuudesta muihin nähden. Tällaisen kansallistunteen rakentamisessa on taustalla monia eri instrumentteja, jotka voivat tosiaan toimia eliitistä kansaan tai kansasta eliittiin päin. Yksi ainakin historiallisesti merkittävä kansallistunteen rakentaja on ollut urheilu, joka on vahvistanut kuvaa omasta paremmuudesta ja toisaalta yhdistänyt rajojen sisällä asuvien, samaan yhteisöön kuuluvien ihmisten yhteenkuuluvuutta. Lue lisää

Jalkapallo Globalisoituvassa maailmassa (historiallinen artikkeli)

Jalkapallokesän kunniaksi julkaisemme jalkapallon historiaa käsittelevän Long-play-artikkelin.

Kirjoitukset ovat suoraan otettu allekirjoittaneen kandidaatin tutkielmasta, ja sisältävät tietoa muun muassa siitä, miten jalkapallosta tuli näin globaali laji kuin se nykyään on. Lisäksi kirjoituksista selviää, miten jalkapallon kattojärjestö FIFA ajautui historiassaan suureksi ja korruptoituneeksi järjestöksi.

Tekstit ovat suoraan tutkielmasta, eikä niitä ole millään tavalla muokattu.

alkapallo ennen globalisoitumista

Jalkapallo ennen 1960-luvun puoliväliä

Jalkapallo oli ennen 1960-luvun puoliväliä jo jokseenkin globaali laji, sillä kattojärjestö FIFAA:n kuului jo 95 jäsenmaata. Kaikki perustetut maanosaliitot eivät kuitenkaan välittömästi siirtyneet FIFA:n alaisuuteen, joten tuo luku ei kerro koko totuutta niistä maista, joissa jalkapalloa pelattiin. Jalkapalloa pelattiin myös amatööripohjalta monissa maissa, ja näissä maissa ei aina ollut omaa kansallista liittoa.

Jalkapallo oli kuitenkin hyvin erilaista nykypäivään verrattuna ennen 1960-lukua. Peliä ei viety tarkoitushakuisesti jokaiseen maailmankolkkaan, minkä lisäksi mediateknologian haasteet estivät pelin näkyvyyden lisääntymisen. FIFA ei ollut myöskään organisaationa vielä valmis eikä toisaalta halukaskaan viemään peliä eteenpäin. Muutos mahdollistui vasta, kun FIFA:n 1960–1970-luvun kaksi puheenjohtajaa, Stanley Rous (1961-1974) sekä João Havelange (valittiin johtoon vuonna 1974) päättivät viedä peliä maailmalle.

Mainos

Jalkapallo toisen maailmansodan jälkeisessä maailmassa

Jalkapallon asema maailmassa oli nykyiseen verrattuna hyvin erilainen toisen maailmansodan jälkeen. Sota oli jättänyt arpensa useisiin kansakuntiin, minkä lisäksi urheilu itsessään jäi usein toissijaiseksi tavoitteeksi yhteiskunnan uudelleenrakentamisen sijaan. Tosin joissain maissa yhteiskuntaa rakennettiin uudelleen myös urheilun kautta, ja oman maan menestys saattoi nostaa kansallistunnetta. Sodan jälkeen jalkapallon pelaamiseen globaalisti ei kaikilla valtioilla välttämäöttä ollut varaa tai edes tahtoa. Tämän lisäksi eri ideologioita edustavat järjestelmät päätyivät usein boikotoimaan toistensa järjestämiä kisoja. Lisäksi pitkät välimatkat aiheuttivat haasteita, sillä Euroopasta ei ollut helppo päästä nopeasti Etelä-Amerikkaan tai päinvastoin. Jalkapalloperheen pieneen kokoon vaikuttivat myös Aasian ja Afrikan maiden vähäinen tai olematon osallistuminen MM-kisoihin.

Jalkapallotuotteen heikko tila näkyi muun muassa vuoden 1950 MM-kisoissa Brasiliassa. Kisat olivat ensimmäiset jalkapallon MM-kilpailut toisen maailmansodan jälkeen, ja niihin osallistui vain 13 maata.1Maiden vähyyden taustalla oli sama ongelma kuin ennen maailmansotaa käydyissä kisoissa – eurooppalaisia maita oli hankala saada houkuteltua Etelä-Amerikkaan pelaamaan.2 Tämän taustalla oli useita tekijöitä. Matkustaminen oli suhteellisen kallista kansallisille, vähätuloisille liitoille. Toisaalta matkustaminen itsessään oli haastavaa ja vei aikaa harjoittelulta sekä työnteolta, sillä tähän aikaan suurin osa jalkapalloilijoista oli vielä amatöörejä, jotka pelasivat työn ohessa. Monella ihmisellä oli lisäksi heikko tuntemus Etelä-Amerikan maista ja eri stereotypiat ehkäisivät eurooppalaisten intoa osallistua peleihin oman mantereen ulkopuolella. Ideologioilla oli myös oma vaikutuksensa, ja esimerkiksi sosialistisen blokin maat boikotoivat näitä ja useita seuraavia kisoja tästä nimenomaisesta syystä. Kisoilla oli näihin aikoihin verrattain heikko medianäkyvyys, joten niistä ei tullut suurta kansainvälistä keskustelunaihetta. Paikalliset kuitenkin intoutuivat seuraamaan kisoja melko innokkaasti, sillä kisojen pääareenan, Maracana-stadionin yleisökeskiarvo oli peräti 47 000 katsojaa.3 Lokaalista innostuksesta huolimatta jalkapallo ei vielä näissä kisoissa kasvanut järin globaaliksi lajiksi.

Ruotsin vuoden 1958 kilpailut ja Chilen 1962 MM-kisat eivät myöskään olleet vielä kiihtyvän globalisaation alkupotku. Ruotsin kisat saivat tosin huomattavasti enemmän huomiota etenkin eurooppalaisessa massamediassa kuin Brasilian kilpailut, mutta tästä huolimatta ne jäivät enemmänkin eurooppalaiseksi ilmiöksi kansainvälisen ilmiön sijaan. Chilen kisoja vastaavasti vaivasivat samat ongelmat kuin Brasilian kisoja vuonna 1950, kun iso osa Euroopan maista jätti matkustamatta Etelä-Amerikkaan, eikä kisoja televisioitu tai radioitu juurikaan suorana Eurooppaan. Kisojen televisioinnista ei kamppailtu samalla tavalla kuin nykyään, eikä niistä näin ollen FIFA:lle tullut kovin suuria tuloja. FIFA:lla ei ollut myöskään omia kisasponsoreita, sillä se käytäntö aloitettiin vasta vuoden 1970 MM-kisoissa, joihin Adidas toimitti niin tuomareiden peliasut kuin myöskin viralliset pelipallot. Sponsorisopimusten myötä FIFA:n rikastuminen ja kasvu lähtivät nousuun, mutta ei vielä ennen 1970-lukua.

Edellä mainittujen faktojen lisäksi jalkapallo pelinä oli jokseenkin erilaista kuin vaikkapa 1970-luvulla tai nykyään. Peli oli monien tutkijoiden mukaan jokseenkin kriisissä niin tasollisesti kuin osallistujamäärän suhteen. Esimerkiksi Aasiasta ja Afrikasta lopputurnaukseen pääsi yhteensä vain yksi edustaja. Moni joukkue pelasi samankaltaisella taktiikalla puolustusvoittoisesti, mikä ei miellyttänyt yleisöä.4 Tämä muuttui vasta jalkapallon globalisoitumisen viidennessä vaiheessa. Lisäksi jalkapallo ei ollut vielä 1950- tai 1960-luvulla ammattimaista. Esimerkiksi Saksassa ammattilaisliiga saatiin vasta vuonna 1963, Englannissa sarjat pyörivät amatööripohjalla vielä 1960-luvun puolivälissä. Moni kansallinen liiga, kuten Saksan ja Espanjan pääsarjat, kielsivät kansainvälisten pelaajien ostamisen ja käyttämisen 1960-luvulla. Englannissa tämä oli tehty jo aiemmin.5Ammattilaispohjalta toimivien seurojen puuttuminen ja toisaalta kansainvälisten pelaajien olematon määrä johtivat lopulta siihen, ettei peliä ollut mahdollista kehittää samalla tavalla kansainvälisesti kuin nykyään. Kansainvälisten pelaajien puute taas tarkoitti osittain vetovoiman puuttumista kansainvälisiltä markkinoilta, sillä ulkomaalaisten tähtien käyttäminen olisi mahdollistanut jalkapallotuotteen viemistä näiden pelaajien kotimaihin huomattavasti tehokkaammin, minkä lisäksi kansainvälisen osaamisen käyttäminen olisi voinut nostaa paikallisten sarjojen tasoa huomattavasti.

Mainos

Jalkapallo mediassa

Ennen 1960-lukua televisiointi ei ollut tärkein muoto MM-kisoista uutisoitaessa, vaan pääosa tuloksista ja tiedoista saatiin edelleen sanomalehtien ja radion kautta. Tämä johtui osittain televisioteknologian kömpelyydestä – yhtäältä kuva ei ollut aina kovin vakaa katsojien vastaanottimissa, toisaalta kamerat olivat painavia ja kömpelöitä, joten pelitilanteiden tallentaminen oli monella tavalla haastavaa. Lisäksi FIFA:n johto oli erittäin konservatiivinen televisioinnin suhteen ja vastusti sitä, sillä sen katsottiin jopa pilaavan pelin luonteen.6

Huolimatta FIFA:n vastustuksesta media tutki jalkapallon ja ylipäätään kansainvälisten lähetysten mahdollista taloudellista potentiaalia sekä mahdollisia ongelmia, minkä takia kansainväliset lähetykset eivät välttämättä onnistuisi. Brittiläisen televisiokanava BBC:n 1950- ja 1960-lukujen taitteessa teettämässä tutkimuksessa havaittiin, että suurissa jalkapallomaissa, kuten muun muassa Italiassa, Hollannissa, Englannissa, Neuvostoliitossa ja Argentiinassa potentiaalia kansainvälisille lähetyksille oli olemassa. Tosin suurista palloilumaista esimerkiksi Brasilialla ei kuitenkaan ollut määrällisesti tarpeeksi televisiovastaanottimia.7 Joka tapauksessa monissa Euroopan ja osassa Etelä-Amerikan maista nähtiin selkeää potentiaalia jalkapallolähetysten vastaanottamiseen vahvan jalkapallokulttuurin ja vastaanottimien suuren määrän vuoksi.

Kansainvälisten lähetysten ongelmana oli kuitenkin televisiovastaanottimien epätasainen jakautuminen maailmalla. BBC:n tutkimuksessa havaittiin peräti 50 %:n vastaanottimista sijaitsevan Pohjois-Amerikan ja Kaakkois-Aasian alueilla, jossa jalkapallo ei ollut yhtä suuressa suosiossa. Ongelmana jalkapallon leviämisen kannalta nähtiin myös Afrikan ja Aasian väestö, joista peräti 64 % eli ilman jalkapalloa ja televisiota. Näillä alueilla sijaitsi vain noin 4,5 % radioista ja 0,3 % kaikista maailman televisiovastaanottimista. Tosin tähän ei ole otettu mukaan Japania, joka muodosti teknologian suhteen poikkeuksen.8 Nämä luvut kertovat karua kieltä tutkimuksen tuloksista – kansainvälisillä lähetyksillä ei vielä tähän aikaan ollut yhtä suurta yleisöä kuin vaikkapa nykyaikana. Näin ollen voitiin huomata, ettei jalkapallo ollut vielä ennen viidettä vaihetta loppujen lopuksi kovinkaan globaali laji television osalta, eikä sillä ollut televisioiden alhaisen määrän vuoksi todellisia mahdollisuuksia muuttua sellaiseksi.

Jalkapallosta ei myöskään kirjoitettu järin paljoa artikkeleita, eikä varsinainen urheilutoimittaminen ollut kovin asiantuntevaa. Jopa lajin emämaassa Englannissa oli tämä ongelma. Siellä urheiluartikkeleiden aktiivinen kirjoittaminen ja uusien jalkapallolehtien syntyminen ajoittuivat vuoden 1966 MM-kisojen jälkeiseen aikaan.9Ennen 1960-luvun puoliväliä ja jalkapallon globalisoitumisen viidettä vaihetta tällaista ammattimaista kirjoittelua ei siis juurikaan ollut, minkä takia tietoisuus pelistä ja samalla kiinnostus sitä kohtaan jäi jokseenkin vähäiseksi.

1Nevala 2010, s. 225.

2Ibid

3Ibid

4Nevala 2010, s. 229.

5Giulianotti & Robertson 2009, s. 16.

6Eisenberg & Lanfanchi 2004, s. 260.

7Eisenberg & Lanfanchi 2004, s. 261-264.

8Ibid

9Russell 2007, s. 31.

Avoin kiekkoliiga lisäisi urheilullisuutta

Kuva Mestis-ottelusta Jukurit-Jokipojat.
Tänään julkistettiin viimein kauan odotettu päätös siitä, mikä Mestis-joukkue nousee Liigaan. Tämän arvonnan voitti, kuten etukäteenkin jo tiedettiin, Vaasan Sport. Uuden liigajoukkueen saaminen on kuitenkin lähinnä positiivinen asia ja tuo uudenlaista säpinää ensi kauden peleihin. Toisaalta kabinetin kautta saavutettu nousu ei itsessään lisää Liigan kilpailukykyä.
Suomalaisessa jääkiekkoilussa on käsittämättömästi pääsarja, joka on täysin suljettu. Se taas johtaa tämän(kin) kauden kaltaiseen alennusmyyntiin, jossa jokainen joukkue jolla ei ole mahdollisuuksia playoffeihin laittaa pelaajat rahaksi. Samalla näistä joukkueista tulee usein melko laaduttomia, mikä taas laskee pelin tasoa valtavasti. Useat fanit saattavat myös kokea olonsa petetyiksi, kun oman joukkueen kausikortista on maksettu maltaita ja joukkueen peli muuttuu surkeaksi.
Mitä sitten avoin sarja tarjoaisi? Ensinnäkin se pakottaisi kaikki joukkueet pelaamaan loppuun asti. Pelaaminen ei voisi missään kohtaa loppua, toisaalta myös mielenkiinto otteluita kohtaan säilyisi. Tällä hetkellä kovin montaa ei ehkä kiinnosta katsoa KalPan pelejä, koska heidän kiekkokevät loppuu kuitenkin runkosarjaan. Jos taas tilanne olisi se, että uhkana on putoaminen Liigasta, pakottaisi se joukkueen pelaamaan loputkin ottelut täysillä.
Oikeasti avoin sarja?
Viime vuosina Liigassa on pelattu keväällä karsinnat sarjan viimeisen ja Mestiksen mestarin välillä. Nämä ottelut ovat teoriassa tarjonneet joukkueille mahdollisuuden nousta/pudota, toisaalta niiden pelaaminen on ollut lähinnä kulissi. Todellisuudessa Mestiksen mestarilta olisi vaadittu erittäin suuria taloudellisia panostuksia kohtuuttomassa ajassa, joten voittamalla karsinnat joukkue olisi luultavasti jäänyt kuitenkin pelaamaan Suomen toiseksi korkeimmalla tasolla. Täten Liiga ei ollut siinä(kään) kohtaa millään tavalla avoin.
Suomessa tulisi mielestäni olla käytössä systeemi, jossa Liigan kaksi huonointa päätyy pelaamaan Mestiksen kahden parhaan kanssa kaksinkertaisen sarjan. Kaikki joukkueet pelaisivat siis kuusi peliä, tämän jälkeen pisteet lasketaan yhteen ja parhaat kaksi siirtyvät Liigaan. Tällä tavalla saataisiin paljon pelejä ja karsinnoista tulisi urheilullinen näytös. Lisäksi Mestis-joukkueet saisivat varmasti katsomot täyteen ja taloutta parempaan suuntaan.
Mikäli Mestis-joukkue voittaisi, tulisi heille antaa Liigalisenssiin huomattava alennus. Nykyisellään liigalisenssi maksaa yli miljoona euroa ja tämä tulee lunastaa ennen kuin mahdollisuuksia Liigaan on. Vaatimus on kohtuuton, sillä nousu vaatii muutenkin seuroilta panostuksia. Paras ratkaisu tähän olisi eräänlainen osamaksuperiaate. Tällöin nousevan joukkueen tulisi maksaa kolmen vuoden ajan lisenssiään, eli 1/3 jokaisena alkavana liigakautena. Samalla heidän tulee esittää arvio siitä, miten he saavat seuran täysin liigavaatimusten tasolla tämän kolmen kauden aikana. Mikäli seura putoaa takaisin Mestikseen ennen kuin kolme vuotta tulee täyteen, niin lisenssin maksaminen loppuu siinä kohtaa. Tällöin seura ei joutuisi tosiaan kohtuuttoman taloudellisen paineen alle. Jos seura ei pääse tämän kyseisen kolmen vuoden aikana Liigan edellyttämälle tasolle toiminnassaan/olosuhteissaan, voidaan seura siirtää Mestikseen takaisin ja tilalle nostaa Mestiksen paras (ei sarjaan noussut) joukkue.
Toki vastaväitteitäkin voitaisiin esittää avoimelle sarjalle. Osa sanoo urheilullisuuden kärsivän, toiset valittavat uusien seurojen olevan liian köyhiä ja vaurioittavan Liigan imagoa. Suurin osa vastalauseista on kuitenkin puhtaasti olemassa sen takia, että nykyiset seurat eivät halua joutua luopumaan hyvästä liiketoiminnasta. Liigasta tippuminen olisi iso taloudellinen isku.
Julkisuudessa suurin osa ihmisistä on ollut avoimen Liigan puolella. Miksi sitten vanhat dinosaurukset vieläkin myllyttävät suljetun ja ”urheilullisen” (Ks. HIFK, TPS..) Liigan puolesta?
Urheilullisuuden saavuttamiseksi muutoksia tulisi tehdä. Liigan taso on viime vuosina laskenut kuin lehmän häntä.

Avoin kiekkoliiga lisäisi urheilullisuutta

Kuva Mestis-ottelusta Jukurit-Jokipojat.
Tänään julkistettiin viimein kauan odotettu päätös siitä, mikä Mestis-joukkue nousee Liigaan. Tämän arvonnan voitti, kuten etukäteenkin jo tiedettiin, Vaasan Sport. Uuden liigajoukkueen saaminen on kuitenkin lähinnä positiivinen asia ja tuo uudenlaista säpinää ensi kauden peleihin. Toisaalta kabinetin kautta saavutettu nousu ei itsessään lisää Liigan kilpailukykyä.
Suomalaisessa jääkiekkoilussa on käsittämättömästi pääsarja, joka on täysin suljettu. Se taas johtaa tämän(kin) kauden kaltaiseen alennusmyyntiin, jossa jokainen joukkue jolla ei ole mahdollisuuksia playoffeihin laittaa pelaajat rahaksi. Samalla näistä joukkueista tulee usein melko laaduttomia, mikä taas laskee pelin tasoa valtavasti. Useat fanit saattavat myös kokea olonsa petetyiksi, kun oman joukkueen kausikortista on maksettu maltaita ja joukkueen peli muuttuu surkeaksi.
Mitä sitten avoin sarja tarjoaisi? Ensinnäkin se pakottaisi kaikki joukkueet pelaamaan loppuun asti. Pelaaminen ei voisi missään kohtaa loppua, toisaalta myös mielenkiinto otteluita kohtaan säilyisi. Tällä hetkellä kovin montaa ei ehkä kiinnosta katsoa KalPan pelejä, koska heidän kiekkokevät loppuu kuitenkin runkosarjaan. Jos taas tilanne olisi se, että uhkana on putoaminen Liigasta, pakottaisi se joukkueen pelaamaan loputkin ottelut täysillä.
Oikeasti avoin sarja?
Viime vuosina Liigassa on pelattu keväällä karsinnat sarjan viimeisen ja Mestiksen mestarin välillä. Nämä ottelut ovat teoriassa tarjonneet joukkueille mahdollisuuden nousta/pudota, toisaalta niiden pelaaminen on ollut lähinnä kulissi. Todellisuudessa Mestiksen mestarilta olisi vaadittu erittäin suuria taloudellisia panostuksia kohtuuttomassa ajassa, joten voittamalla karsinnat joukkue olisi luultavasti jäänyt kuitenkin pelaamaan Suomen toiseksi korkeimmalla tasolla. Täten Liiga ei ollut siinä(kään) kohtaa millään tavalla avoin.
Suomessa tulisi mielestäni olla käytössä systeemi, jossa Liigan kaksi huonointa päätyy pelaamaan Mestiksen kahden parhaan kanssa kaksinkertaisen sarjan. Kaikki joukkueet pelaisivat siis kuusi peliä, tämän jälkeen pisteet lasketaan yhteen ja parhaat kaksi siirtyvät Liigaan. Tällä tavalla saataisiin paljon pelejä ja karsinnoista tulisi urheilullinen näytös. Lisäksi Mestis-joukkueet saisivat varmasti katsomot täyteen ja taloutta parempaan suuntaan.
Mikäli Mestis-joukkue voittaisi, tulisi heille antaa Liigalisenssiin huomattava alennus. Nykyisellään liigalisenssi maksaa yli miljoona euroa ja tämä tulee lunastaa ennen kuin mahdollisuuksia Liigaan on. Vaatimus on kohtuuton, sillä nousu vaatii muutenkin seuroilta panostuksia. Paras ratkaisu tähän olisi eräänlainen osamaksuperiaate. Tällöin nousevan joukkueen tulisi maksaa kolmen vuoden ajan lisenssiään, eli 1/3 jokaisena alkavana liigakautena. Samalla heidän tulee esittää arvio siitä, miten he saavat seuran täysin liigavaatimusten tasolla tämän kolmen kauden aikana. Mikäli seura putoaa takaisin Mestikseen ennen kuin kolme vuotta tulee täyteen, niin lisenssin maksaminen loppuu siinä kohtaa. Tällöin seura ei joutuisi tosiaan kohtuuttoman taloudellisen paineen alle. Jos seura ei pääse tämän kyseisen kolmen vuoden aikana Liigan edellyttämälle tasolle toiminnassaan/olosuhteissaan, voidaan seura siirtää Mestikseen takaisin ja tilalle nostaa Mestiksen paras (ei sarjaan noussut) joukkue.
Toki vastaväitteitäkin voitaisiin esittää avoimelle sarjalle. Osa sanoo urheilullisuuden kärsivän, toiset valittavat uusien seurojen olevan liian köyhiä ja vaurioittavan Liigan imagoa. Suurin osa vastalauseista on kuitenkin puhtaasti olemassa sen takia, että nykyiset seurat eivät halua joutua luopumaan hyvästä liiketoiminnasta. Liigasta tippuminen olisi iso taloudellinen isku.
Julkisuudessa suurin osa ihmisistä on ollut avoimen Liigan puolella. Miksi sitten vanhat dinosaurukset vieläkin myllyttävät suljetun ja ”urheilullisen” (Ks. HIFK, TPS..) Liigan puolesta?
Urheilullisuuden saavuttamiseksi muutoksia tulisi tehdä. Liigan taso on viime vuosina laskenut kuin lehmän häntä.